Siirry sisältöön

sisustus- ja tilasuunnittelua rakkaudella

Luon aikaa kestäviä ja hyvinvointia tukevia toimintaympäristöjä. Jokainen projekti on yksilöllinen, mutta kaikkia suunnitelmia yhdistää avoin vuorovaikutus toimeksiantajan kanssa. Tarkoituksenmukainen ja toiminnallisesti järkevä sisustuskokonaisuus saa alkunsa tilan käyttäjien toiveista sekä toimeksiantajan arvomaailmasta. Tarjoan rohkeasti omia ideoitani niin visuaalisissa kuin teknisissäkin ratkaisuissa. Tarkat ja visuaalisesti näyttävät suunnitelmat ovat tärkeä osa työtäni ja tapa viestiä toimeksiantajan kanssa. Luodaan teillekin tila, jossa voidaan hyvin.

RIIA RAUHALA

sisustusarkkitehti SIO, sisustussuunnittelija SI

Juhlin tänä vuonna toimistoni 13-vuotista taivalta. Alalla olen ollut jo vuodesta 2005 lähtien, mutta oman yrityksen perustaminen oli suuri toteutunut haaveeni. Se antoi minulle vapaat kädet tehdä rakastamaani työtä ja suunnitella itse omat aikatauluni. Mukaan on mahtunut upeita kohteita ja ihania ihmisiä. Olen tehnyt myös paljon erilaisia tv-projekteja, joissa toteutetaan tarkoituksenmukaisia ja viihtyisiä toimintaympäristöjä. Minulla on myös vakioasiakkaita, joiden elämänmuutoksissa ja uusissa suunnitelmissa saan olla mukana. Olen kiitollinen ja onnellinen tehdyistä mielenkiintoisista projekteista erilaisten ihmisten ja tilojen kanssa sekä minulle vuosien varrella tapahtuneista rakkaista asioista. Toivon, että saan tulevaisuudessakin tehdä ja kokea asioita, jotka tekevät minusta yhä onnellisemman naisen, äidin ja sisustusarkkitehdin, joka suunnittelee kullekin toimeksiantajalleen heidän tarkoitukseensa sopivia ja aikaa kestäviä sekä terveyttä tukevia tila- ja sisustusratkaisuja.

Asiakkaitani

Kiinnostuitko?

Suunnitellaan teille tila, jossa voidaan hyvin.

Ota minuun yhteyttä

Yhteistyömme sujui loistavasti

Tilat ovat toimivat, ja niiden ilme sopii mainiosti niin kansainväliseen brändiimme kuin vanhaan tehdasympäristöönkin.

Henriikka Seppälä, Enersense International Oyj